Kausiaikataulu on julkaistu ja se löytyy sarjojen alta. Kausiaikataulu löytyy kahtena eri versiona. Toinen on Googlen kalenterina minkä voi ladata omaan kalenteriin ikäkausittain. Toinen kalenteri on täysin samoilla tiedoilla taulukkomuodossa. Käyttäkää tarpeen mukaan kumpi soveltuu paremmin.
Kalenteriin merkityt alueiden turnaukset ovat suuntaa antavia. Alueet päättävät itsenäisesti mitkä viikonloput ottavat käyttöön ja lopulliset turnauspäivät selviävät alueiden tehtyä omat aikataulut. Seuratkaa siis alueiden aikatauluja tämän lisäksi.
Turnauskalenterin perusteissa on otettu huomioon seuraavat asiat:
- Perusajatuksena on ollut järjestää nuorten turnaukset siten, että kaikilla joukkueilla olisi mahdollisuus saada mukaan jokaiseen turnaukseen kaikki pelaajat.
- 1-sarjan syksyn peleihin on tehty tauko A-ikäisten turnausten aikana niiden joukkueiden peleihin, joilla on A-ikäisiä pelaajia. A:n tasoturnauksen aikana tuota taukoa ei pystytty järjestämään.
- A-ikäisten tunauksia ei pelata kummankaan liigan tuplaviikonloppujen aikana (edellyttää tietenkin, että joukkeet eivät tee paljon ottelusiirtoja)
- B-ikästen syksyn turnaukset on katsottu niille viikonlopuille, milloin on vähiten 2-sarjassa niiden joukkueiden otteluita, joissa pelaa B-ikäisiä pelaajia
- Kevään ohjelmaan pyritään tekemään samanlaiset tauot 1-sarjan otteluihin, kunhan syksyn sarjaottelut on ensin pelattu
- AlueSM -turnaukset on jätetty turnauksista vapaaksi (lukuunottamatta B:n kisoja, mikä on myös C:n SM-turnausviikonloppu). Jos C:n turnausta ei olisi laitettu ko. ajankohtaan, olisi C-ikäisiltä jäänyt yksi turnausviikonloppu pois. Joillakin alueilla on B:n alueSM-kisoissa mukana myös C-ikäisiä pelaajia, mutta tämä katsottiin pienemmäksi pahaksi kuin se, että valtaosalta joukkueista olisi jäänyt kaudesta yksi turnaus pois. Tämä on vasta C-ikäisten 1. turnausviikonloppu jolloin merkitys on vähäisempi, kuin esim. 5. turnausviikonloppu.
- Syyslomaa ei varsinaisesti ole huomioitu kausiaikataulussa. Viikko 34 on jätetty tyhjäksi A..C-ikäisiltä nuorten maajoukkueiden Baltic Cup -tunauksen takia. Tällä tavalla kaikki B- ja C-ikäiset saavat kaikki pelaajat mukaan oman ikäkauden turnauksiin.
- Hiihtolomien ajankohta on pyritty pitämään mahdollisimman vapaana ottaen kuitenkin huomioon, että kausiaikataulu saadaan yleensäkin vietyä lävitse
- Lomien huomioon ottamisessa huomioitu kevään 2012 sarjaparlamentissa esitettyjä mielipiteitä
- Em-karsintojen ja mahdollisten EM-finaalien aikana ei ole ko. ikäluokkien pelejä samaan aikaan, jolloin seurajoukkueet saaavat kaikki pelaajat mukaan turnauksiin
- YO-kirjoitusten aikana ei ole A-ikäisten turnauksia
- Pääsiäinen on jätetty turnauksista vapaaksi (lukuunottamatta B-poikien mahdollista välierää)
- A..C-ikäisten välierät ovat vasta liigan karsintojen päätyttyä
- A- ja B-ikäisten finaalit ovat vasta miesten ja naisten liigan päätyttyä
- A-poikien välierien ajankohta riippuu siitä, ovatko 95-96 pojat EM-finaaleissa. Nyt kalenteriin on varattu kaksi ajankohtaa. Ajankohta varmistuu tammikuun karsintojen jälkeen.
B- ja C-ikäiset pojat
Viime kaudella B-pojat ilmoittautuivat syksyllä suoraan liittoon ja C-ikäiset pojat alueille. Kaudella 2012-2013 B-pojat ilmoittautuvat C-poikien kanssa kaikki alueille, missä alueet ensin selvittävät alueellisen sarjan pelaamisen. Turnausviikonloput kalenterissa on varattu ko. ikäisille. Joukkuemäärästä riippuen on myös mahdollista, että valtakunnallinen sarja alkaa jo syksyn puolella. Tämä siis selviää joukkuemäärän selvittyä ja siitä, miten alueet peluuttavat alueella ensin syksyn sarjan.
Vastaa