Baltic Cupin päätöspäivänä Suomi otti neljä voittoa Liettuasta

Nuorten Baltic Cup Pärnussa päättyi sunnuntaina Suomen voitokkailla otteluilla Liettuaa vastaan. Suomi voitti turnauksessa kaksi ikäluokkaa ja tuli kahdessa toiseksi.

Suomen 97-98-syntyneet pojat ottivat 3-0 (27-25, 25-21, 25-13) – voiton Liettuasta. Pelin alku oli Suomelta hiukan tahmeaa, kun uusia pelaajia ajettiin sisään. Vastaanotossa oli ongelmia ja siinä tuli aika paljon virheitä, minkä takia ei kunnolla päästy hyökkäämään. Suomi oli vielä tappiolla 18-21, mutta nousi siitä hienosti erävoittoon.

Toisessa erässä Tuomas Siirilä tuli yleispelaajaksi ja toi ryhtiä vastaanottoon ja hän myös hyökkäsi erityisen hyvin. Vastaanottoprosentti oli 71 ja hyökkäysprosentti 62.

Kolmannessa erässä Suomi sai syöttöruudusta Liettuan vastaanoton rikki. Liettua ei enää saanut peliään käyntiin ja erä oli lähinnä muodollisuus.

Suomen joukkueen turnauksen parhaana pelaajana palkittiin Taavi Tuominen, joka tässä ottelussa teki hienosti 13 pistettä (+10). Patrik Heinänen pelasi Liettuaa vastaan ensimmäisen kerran liberona ja nosti hyvin vastaanottoja.

Suomen peli parani koko ajan turnauksen loppua kohden ja oli parhaimmillaan Liettuaa vastaan.

Suomen 98-99-syntyneet tytöt voittivat myös oman pelinsä Liettuaa vastaan 3-0, erät 25-12, 26-24, 25-14. Oma peli oli hyvin hallinnasa ensimmäisessä erässä, mutta toisessa tuli heikko hetki. Suomi oli häviöllä vielä 20-23-tilanteessa, mutta nousi hienosti 26-24-voittoon. Passari Veda Mansikkaviidan kylmäpäinen peippi ja Venessa Loukosen tappo päättivät erän Suomelle. Kolmanessa erässä Liettualla ei enää ollut mahdollisuuksia.

Suomella toimivat pelissä hyvin aloitusten vastaanottojen ja puolustuspallojen nosto passarille. Myös torjunta-/puolustuspeli toimi.

– Peli kehittyi turnauksen aikana odotetusti. Yllättävää oli kyllä, että se kehittyi näin paljon. Tytöt noudattivat hyvin annettuja ohjeita. Koko joukkue pelasi hirveän hyvän pelin Liettuaa vastaan, valmentaja Heikki Kosonen kehui.

Hilkka Hujanen oli Liettuaa vastaan todella hyvä. Venessa Loukonen pelasi myös erinomaisesti kuten koko turnauksessakin. Turnauksen parhaana pelaajana palkittiin Ronja Heikkiniemi.

Suomen 96-97-syntyneet tytöt ottivat myös hienon 3-0-voiton Liettuasta ja kuittasivat samalla turnausvoiton. Erät olivat 25-22, 25-10 ja 25-23.

Liettua pelasi erityyppistä lentopalloa kuin perinteisesti pelataan ja Suomella oli hiukan vaikeuksia valmistautua, mutta siltl Suomi pelasi vahvan ottelun.

Kolmannessa erässä Suomi oli vielä 21-23-tappiolla, mutta kiri siitä jälleen hienosti erävoittoon.

Suomi jaksoi kaivaa ottelussa hienosti puolustuspalloja, mutta torjunnassa olisi kaivattu lisää huolellisuutta.

Nelli Rantanen suoriutui hyvin yleispelaajan tontilla ja turnauksen parhaaksi Suomen joukkueessa valittu Tiia Pohjonen pelasi sunnuntainakin hyvän ottelun.

Suomen poikien 95-96-syntyneiden joukkue kukisti Liettuan 3-1 (25-27, 25-13, 25-23, 25-23).

Peli oli Suomelle hiukan vaikea, kun jatkopalloja ei saatu päätettyä tehokkaasti. Vastaanottojen jälkeiset hyökkäykset sen sijaan toimivat hyvin ja Matti Toivola ja Jonne Väisänen päättivät niitä hienosti. Sakari Mäkinen teki parhaat tehot, +15.

Liettualla oli yksi vahva iskijä, joka piti Suomen joukkuetta varpaillaan.

Erien ratkaisevilla hetkillä 20 pisteen tienoilla Suomi sai mukavia kolmen, neljän pisteen putkia, joilla erävoitot varmistettiin kotiin.

Suomen parhaana pelaajana turnauksessa palkittiin Jonne Väisänen.

Loppujärjestykset:
Pojat 95-96-syntyneet: 1. Suomi, 2. Viro, 3. Latvia, 4. Liettua.
Tytöt 96-97-syntyneet: 1. Suomi, 2. Viro, 3. Liettua, 4. Latvia.
Pojat 97-98-syntyneet: 1. Latvia, 2. Suomi, 3. Viro, 4. Liettua.
Tytöt 98-99-syntyneet: 1. Viro, 2. Suomi, 3. Latvia, 4. Liettua.

Avainsanat: ,

Kategoriat: 2012-2013, U15-tytöt, U16-pojat, U17-tytöt, U18-pojat

Tilaa

Uusimmat jutut RSS:llä

Ei kommentteja.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s