F – IKÄISET ( Eskarit – 2 luokkalaiset )
Tärkeimpiä asioita on tutustuttaminen ja innostaminen lentopallon pariin. Ehdottomasti tulee huomioida alku- ja loppuvuonna syntyneiden kehityserot. Heikoimmillekin tulee jakaa ohjausta tasaisesti. Pyritään löytämään ja rekrytoimaan ryhmälle valmentajat ( 2-3 ryhmän koosta riippuen ) ja joukkueenjohtajat vanhemmista. Pelisääntöjen tekeminen miten harjoituksissa ja tapahtumissa käyttäydytään/ toimitaan. Lentopallon sääntöjen oppiminen.
Harjoittelussa tulisi olla paljon pelaamista. Yksi vastaan yksi, jonopelit sekä tietysti kaksi vastaan kaksi pelaamistakin. Perus sääntönä kuitenkin se että mahdollisimman paljon tekemistä, lyhyet selostukset ja vähän jonoissa odottelua.
Huomioitava, että koppi on avuste pelaamiselle ja harjoittelulle. Heti kun lapsi pystyy pelaamaan ilman koppia, se tulee jättää pois. Joukkueen sisälläkin on varmasti eroja tässä asiassa ja on järkevää kehittää lapsia heidän oman kehittymisensä näkökulmasta, eikä hidastaa nopean oppijan kehittymistä.
Tärkeimpiä oppimisen kohteita on pallon lentoradan arviointi ja erityisesti sen hahmottaminen mihin pallo putoaa jotta kopin ottaminen/hihalyönnin tekeminen helpottuisi.
Alkuviikosta tapahtuvissa harjoituksissa lapset ovat yleensä vireämpiä kuin loppuviikon harjoituksissa ( kouluviikon rasitukset + muut harrastukset kuormittavat hermostoa myös ).
E – IKÄISET ( 3 -4 luokkalaiset )
Siirryttäessä E- ikään tulee opettaa muuttuneet säännöt pikaisesti. On hyvä keskittyä lentopallon liiketekniikoihin , eli liiku ja pyri pysähtymään ennen suoritusta jos mahdollista ja tee suoritus. Tähän asiaan liittyen on muistettava se että esimerkiksi sivuttainen liikkuminen laukka askelin päättyy pysähtymiseen ja tasapainoiseen asentoon. Kun halutaan opettaa liikkumistekniikka niin aluksi se voi olla viisasta tehdä ilman palloa, seuraavaksi siten että ensin liikutaan – pysähdytään ja sitten tulee pallo ja vasta kolmanneksi heitetään pallo jonka taakse pyritään liikkumaan. Tärkeää on keskittää harjoittelussa huomio HIHALYÖNNIN oppimiseen. Hihalyönnin keskeinen asia on kontaktihetki palloon jolloin käsien tulisi toimia erittäin rauhallisesti. Peli nopeutuu, koska vain yksi koppi on käytettävissä ( toisessa kosketuksessa ). Jälleen on muistettava, että monet lapset ovat valmiita pelaamaan ilman koppia jo heti siirtyessään E- ikäisiin. Oikean harjoitteluasenteen muokkaaminen on tässä iässä tärkeää. Eli kun harjoituksiin tullaan on valmentajalla oikeus vaatia keskittymistä ja sitä että suoritukset tehdään huolellisesti keskittyen ( koulussa vaaditaan samoja asioita ).
On myös luonnollista että osa pelaajista ei halua pelata, mielestäni heille tulee tarjota mahdollisuus harjoitella sitä huolimatta. On myös mahdollista että osa pelaajista haluaa käydä vain kerran viikossa harjoituksissa , koska hänellä voi olla vaikka pianotunnit toisen harjoituksen kanssa samaan aikaan. Tässäkin iässä tehdään jo valintoja sen suhteen mitä harrastetaan. On kuitenkin kohtuullista kun joukkueita peleihin valitaan että ne jotka harjoittelevat , myös pelaavat.
Tässä mielessä jokainen valmentaja joutuu miettimään miten joukkueet rakentaisi. Valmentaja saa itse ratkaista kokoaako hän joukkueet kilpailutavoitteiden vai harrastus tavoitteiden mukaisesti. Suosittelen kilpailuorientoitunutta pelaamista ja tämän vuoksi on hyvä pitää vanhemmille infotilaisuus ennen sarjakauden alkua, jossa voi perustella joukkueiden kokoamisen periaatteista ja harjoituksissa käymisen mahdollisuudesta. Myös henkilökohtaista palautetta voi lapsestaan vanhemmille antaa, jotta vanhemmat tiedostavat mitä hänen lapsensa osaa nyt suhteessa pelin vaatimuksiin. Kilpailullisten tavoitteiden esiin nostaminen ( eriyttäminen osaamisen mukaan ) konkretisoi lapselle ja vanhemmalle sen mitä hänen seuraavaksi tulee harjoitella motivoituneesti jotta sarjapeleihin osallistuminen toteutuu/onnistuu.
Tehdäkö sitten tasaisia joukkueita, vai laittaako parhaat pelaajat eri joukkueeseen ja heikommat toiseen? Oikeaa vastausta ei varmasti olekaan, tarjoankin tässä eri näkökulmia asiaan. Tasaiset joukkueet puoltavat siinä mielessä paikkansa, että paremmat pelaajat joukkueessa voivat auttaa heikompia pelaamaan, joskin kääntöpuoli on yleensä siinä että parhaat pelaajat pyrkivät pelaamaan kaikki pallot. Toisaalta nopeammin kehittyneet helposti jäävät polkemaan kehityksessä paikalleen odottaessaan heikompien kehittymistä.
Jos parhaat pelaajat laitetaan samaan joukkueeseen, niin syntyy parempaa peliä, se on varma.
Tärkeää onkin oman tason mukainen pelaaminen. Parhaiden pelatessa keskenään he pääsevät kokeilemaan omia rajojaan. Toinen näkökulma asiaan on myös se että heikompien pelatessa keskenään, heitä on helpompi motivoida harjoittelemaan taitojaan esim. kotitehtävien muodossa kehittyäkseen.
D – IKÄISET ( 5 -6 luokkalaiset )
Jälleen uusia sääntöjä, ei enää koppeja. Tyttöjen kohdalla pituuskasvu yleisesti ottaen voimakasta ja etenkin jälkimmäisenä vuonna olisi järkevää lähteä pelaamaan kuudella ( isompi kenttä, enemmän tilaa iskulyönnille ja pitkätkin tytöt/ miksei pojatkin pääsevät liikkumaan verrattuna minikenttään ).
Erittäin tärkeä ikävaihe motivoinnin kannalta. Vielä voidaan vaikuttaa voimakkaasti siihen alkaako tyttö tai poika suhtautumaan harrastukseensa tavoitteellisemmin vai jatkaako harrastustaan puhtaasti hauskan pito pohjalta. Tällä tarkoitan sitä että on viimeiset hetket käsillä kertoa ja näyttää mitä tavoitteelliseen harjoitteluun kuuluu.
C- IKÄISET ( 7 -8 luokkalaiset )
Tähän ikävaiheeseen tultaessa on muistettava ettei kuusikkopelaamisen harjoittelu saa viedä kaikkea harjoitusaikaa. On erityisen tärkeää keskittyä harjoituksissa henkilökohtaisen pallonkäsittelytaidon hiomiseen. Muutama tärkeä peruskysymys tulee jokaisen valmentajan kohdalle tässä ikävaiheessa. On mietittävä monellako passarilla pelataan ja onko aluksi esimerkiksi aina keskipassari. Vastaanotossa voi olla järkevää että etupelaajat nostavat aluksi vain lyhyet syötöt sekä kohdalle tulevat pallot ja takapelaajat nostavat pitkät syötöt, näin totutaan ison kentän pelaamiseen. Isolle kentälle siirryttäessä tulee käyttää paljon aikaa lajinomaisten liikkumistaitojen kehittämiseen.
Käyn seuraavassa osa –alueet läpi muistin virkistämiseksi.
Yksittäisistä asioista kaikkein tärkein on VIRHEKURI, eli pelaajien tulee oppia siihen että pallon kulkua pyritään kontrolloimaan eikä huolimatonta pallonkäsittelyä saa sallia. Pelivälinettä tulee kunnioittaa.
ALOITUS SYÖTTÖ:
Vaikka syksyn peleissä syötetään alakautta ( jotta pelatuksi tulisi mahdollisimman monta palloa ), tulee harjoituksissa ehdottomasti harjoitella yläkautta syöttöä. Leija jalat maassa , hyppyleija ja kierteinen hyppysyöttö kuuluvat taitoharjoittelu repertuaariin.
Aloituksen harjoittelussa on jatkuvasti huomioitava syötön tarkkuus, eli aina tulee olla tavoite mihin syötetään.
Koska pelaajat oppivat asioita eri tahdissa tulee muistaa että pidemmälle ehtineille tulee antaa haastavampia tavoitteita esim. Syötön tarkkuuden suhteen.
ALOITUSTEN VASTAANOTTO:
Liikkuminen vastaanotossa eteen, taakse ja sivulle tarkoituksenmukaisin askelsarjoin.
Vastaanoton tapahtuminen siten että pallon kontaktihetkellä ollaan etupainossa (olkapäät polvien päällä ) riippumatta siitä nostetaanko pallo vartalon sivulta tai edestä. Ala-aloitusta nostettaessa tulee valmentajan aina VAATIA oikeaa etupainoista nostoasentoa. Liian usein näemme selkä pystyssä nostamista.
Aloitettaessa kuudella pelaamista voidaan aluksi jakaa vastaanottovastuu siten että etupelaajat nostavat lyhyet aloitukset ja kohdalle tulevat pallot ( ja ehtivät näin hakemaan hyökkäykseen itselleen sopivan vauhdin ). Takapelaajat voivat nostaa pitkät syötöt.
Kun osaaminen ja fysiikka paranee voivat etupelaajat siirtyä lähemmäs aikuisten vastaanottoryhmityksiä.
Vastaanoton harjoittelussa tulee keskittyä hihalyöntivastaanoton harjoitteluun. Vastaanoton tarkkuudesta puhuttaessa on tärkeää kiinnittää huomio noston kaareen, jonka tulisi olla sellainen että noston korkein kohta olisi n.3 metrin viivan kohdalla josta pallo putoaa hyökkäysrajan ja verkon väliselle alueelle.
PASSIPELAAMINEN:
Jokaisen valmentajan on mietittävä oman ryhmänsä taso. Onko joukkueella valmiuksia alkaa pelaamaan heti takapassarilla, vai onko aloitettava ensin etupassarilla pelaaminen? Peliähän voi kehittää pitkin kautta. Kahden passarin järjestelmä on yksi erinomainen vaihtoehto juniorijoukkueille, ensinnäkin siksi että kaksi passaria saa koko ajan peliaikaa ja toisekseen siksi että verkolla on koko ajan kolme hyökkääjää. Tärkeä asia passareita kehitettäessä on se että jos pelataan etupassarilla, tulee huolehtia siitä että kaikille pelaajille tulee harjoiteltua myös takapassia. Siksi suosittelen ainakin harjoituksissa sitä että takapassia harjoitellaan vähintään yhtä paljon kuin passia eteenpäin (siis kaikki pelaajat ).
Nopea hyökkäys. Kun passareita halutaan kehittää, niin nopean hyökkäyksen passaamisen kannalta edullisinta olisi peluuttaa nopeita vaikka lyhyempiäkin pelaajia keskellä, jolloin passarit oppivat ykköshyökkäyksen käytön. Nopea hyökkäys itsessään voi olla pateri, siirto tai satanen. Etenkin tyttöjen tulisi rohkeasti harjoitella satasen hyökkäystä joka kuuluu luonnollisena osana naisten lentopalloon.
Toisaalta pitkät pelaajat laidoissa oppivat tärkeitä taitoja kokonaisvaltaisesta pelaamisesta, vaikka heidän tulevaisuutensa olisikin myöhemmällä iällä keskipelaajana. Huomion arvoista on myös se että aikainen ja nopea pituuskasvu vaikuttaa liikkumiskykyä alentavasti. Tämä tulisi huomioida pelaamisessa ja harjoittelussa siten että kömpelöimmillekin tytöille ja pojille järjestetään onnistumisia.
Miten tämä tulisi toteuttaa? Yhtenä vaihtoehtona on juuri se että pitkät pelaavat laidoissa jolloin heillä on enemmän aikaa liikuttaa itseään kuin keskellä pelatessa. Hidas, kömpelö pitkä tyttö tai poika ei saa keskellä pelatessaan suorituksia kuin murot osan siitä mitä laidassa pelaava saa. Toisaalta tässä on näkökulma myös siihen että pitäisi pelata paljon erilaisia turnauksia ja peluuttaa pelaajia rohkeasti eri paikoilla tässä iässä. Tällä tavoin toimittaessa motivoidaan kaikkia ja todellinen harjoitusvaikutus näkyy vähän pidemmällä aikavälillä. Muutamat valveutuneet suomalaiset juniorivalmentajat ovatkin viime vuosina toimineet näin ja heidän valmennusryhmissään onkin useita monipuoliset lajitaidot omaavia pelaajia. Etuna on myös se että monipuolisella peluuttamisella ja pelinaikaisellakin ohjauksella pelinäkemys kehittyy laaja- alaisesti.
HYÖKKÄÄMINEN:
Tärkeä asia on opettaa hyökkäykseen kuuluvat askelsarjat. Miten haetaan vauhti vastaanoton jälkeen sekä miten liikutaan verkolta irti kun vastustaja ei voi hyökätä lyömällä. Liian usein näkee että näihin asioihin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Näitä askelsarjoja tulee harjoitella jo osana alkuverryttelyjä. Samaa asiaa ovat ykköshyökkääjien askelsarjat erilaisiin hyökkäyksiin.
Hyökkäyksessä haluan nostaa esille kaksi suurinta suomalaista kehityskohdetta. Poikapelaajien haaste on oppia hyökkäämään kontrolloidusti silloin kun passi ei ole aivan tarkka. Toisekseen jos et voi ” tappaa” palloa toimita tai lyö kontrollilyönti ykköspuolelle sen sijaan että pallo lyödään löysällä kaarella viitospaikalle jonka seurauksena vastustaja voi hyökätä miten haluaa sen takaisin. Tähän päälle vielä perinteisen jujun käyttö siten että pallo opetellaan sijoittamaan halutusti torjunnan viereen verkolle.
Tyttöjen suuri kehityskohde on vauhdinhaku ja ERITYISESTI viimeisen kiihtyvän askeleen opettelu. Viimeinen kiihtyvä askel edellyttää myös kovaa tahtoa tehdä lyömällä piste. Tätä raivokasta asennetta tulisi painottaa tyttöjen hyökkäysharjoittelussa.
TORJUNTA:
Torjunta askelsarjat kuuluvat osana jokaisen lentopalloilijan jokaiseen lajiharjoitukseen. Verkon lähellä liikkumista ei voi liikaa harjoitella. Ensimmäisessä vaiheessa laitatorjujat voivat hakea paikkaa sivuaskelilla. Huomioitavaa on että yleensä C- ikäisissä passi ei tahdo lentää aivan antennille saakka, joten käytännössä joukkue torjuu noin 6 -7 metrin matkaa pallon noustessa keskelle verkkoa. Paikan haku ja torjunta hypyn ajoittaminen ovat ensimmäisiä tärkeitä asioita.
Jos vastustaja pelaa yhdellä passarilla, niin etupassaritilanteissa kaikkien torjujien tulisi oppia olemaan vastustajan passarin etupuolella, koska kolmen metrin hyökkäys ei kuitenkaan ole vielä tässä iässä kovin tehokas.
VARMISTUS:
Varmistaessa on tärkeää että varmistajien katse on lyöntihetkellä torjujien kämmenissä. Varmistaessa on muistettava että lähelle verkkoa ei tarvitse rynnätä jos hyökkääjä osaa lyödä taakse – tällöin torjuntaan osuvat lyönnit kimpoavat pääosin takakentälle.
PUOLUSTUS:
Puolustuksessa harjoiteltavia askelsarjoja ovat mm. vapaan verkon liikkuminen sektoripuolustukseen, liike ykköshyökkäyksen puolustuspaikalta raja / viistopuolustukseen
Itse puolustus muotoja on monta erilaista, mutta perusasioita on kuutos – puolustus jossa kuutonen on edessä ja pussipuolustus jossa kuutonen pelaa takana. Kuutonen edessä antaa paremmat mahdollisuudet a) jujujen nostamiseen b) takapassarin opettamiseen esim. kahdella passarilla pelattaessa.
Tärkeitä puolustustekniikoita ovat mm. tiikeri ( pojille ), kierähdys – tytöille etenkin kierähdys juoksuvauhdista.
Pelinlukemisessa on hyvä muistuttaa pelaajia että kaikki pelaajat seuraavat pallon kulkua vastaanottajalta – passarille ( katse passarin käsissä ja pallossa ) – katse seuraa passin lentoa hyökkääjälle – jonka jälkeen katse kiinnitetään hyökkääjän käteen ja palloon.
Tässä hieman ajatuksia sarjakaudelle 2012-13. Toivotan kaikki C- ikäisten valmentajat tervetulleeksi ensi toukokuussa alkavaan II–tason valmentajakoulutukseen jossa näitä asioita käsitellään syvällisemmin.
Terveisin,
Pertti Honkanen
Valmennuspäällikkö
+358 40 726 16 76
pertti.honkanen@lentopalloliitto.fi
Junnulentis 
Vastaa