MM-kisoihin valmistautuva Suomen nuorten maajoukkue onnistui mukavasti kenraaliharjoituksessaan. MM-kisojen isäntä Meksiko kukistui harjoituspelissä Tijuanassa 2-1 (25-20, 22-25, 25-19).
Suomi aloitti ottelun seitsikolla, jossa passarina oli Lasse Jylhä, yleispelaajina Lauri Jylhä ja Sakari Mäkinen, keskipelaajina Samuli Kaislasalo ja Karri Kutinlahti sekä hakkurina Antti Ropponen ja liberona Aleksi Mutka. Kaikki pelaajat kuitenkin kävivät kentällä ja toisessa erässä saivat pelituntumaa eniten ne pelaajat, jotka eivät avauserässä olleet kentällä.
– Koko ottelu oli Suomelta hieman tahmeaa pelaamista, mikä ei ole mikään ihme matkustettuamme 27 tuntia edellisenä päivänä. Tämän huomioon ottaen täytyy olla varsin tyytyväinen ja saimme mitä halusimme eli yhden pelin alle ennen turnauksen aloittamista, Suomen päävalmentaja Pertti Honkanen sanoo.
– Itse otteluun asetetut tavoitteet saavutettiin eli tehtiin pelitavan kertaus ottelun muodossa. Jokainen pelaaja onnistui ajoittain, vaikka parannettavaakin jäi. Yleisilme joukkueella oli varsin yritteliäs ja otteista alkaa jo huokua varsinainen isojen kisojen henki.
Tiistaina ja keskiviikkona Suomen joukkue harjoittelee ja torstaina on kisojen avauspelin vuoro Irania vastaan. Peli alkaa Tijuanassa klo 14.00 eli klo 24.00 Suomen aikaa.
Alle 19-vuotiaiden MM-kisoihin osallistuu 20 maata, jotka pelaavat neljässä viiden joukkueen lohkossa. Kisat järjestetään Tijuanassa ja Mexicalissa, Baja Californian osavaltiossa 27.6.-7.7.
Suomen lohkossa pelaavat Iranin lisäksi Venäjä, Ranska ja Ruanda. Venäjä voitti huhtikuussa Euroopan mestaruuden ylivoimaiseen tapaan ja alkulohkossa se päihitti Suomen 3-0. Ranska tuli EM-kisoissa kuudenneksi ja kärsi neljänneksi kisoissa taistelleelle Suomelle alkulohkossa 1-3-tappion.
Iran on myös kovan tason joukkue, sillä se voitti tämän ikäluokan Aasian mestaruuden. Ruanda tuli Afrikan mestaruuskisoissa kolmanneksi ja lienee alkulohkon heikoin joukkue.
Suomi MM-kisoissa
viimeksi vuonna 1995
Suomi on viimeksi pelannut nuorten MM-kisoissa 18 vuotta sitten. Kaiken kaikkiaankin Suomen nuoret ovat pelanneet MM-kisoissa aiemmin vain kolme kertaa, pojat kahdesti ja tytöt kerran.
Vuonna 1995 Malesiassa 20-vuotiaiden MM-kisoissa Suomi tuli komeasti neljänneksi. Kaksi vuotta aiemmin eli 1993 Turkissa Suomi ylsi seitsemänneksi 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Suomen tyttöjen maajoukkueen ainoa kerta MM-kisoissa oli jo vuonna 1985, kun Suomi tuli 14. sijalle 20-vuotiaiden kisoissa.
MM-kisojen ohjelma
27.6.-1.7. Alkulohkot, kullekin joukkueelle tulee yksi välipäivä.
3.7. Neljännesvälierät 1-16
4.7. Sijoitusottelut 17-20
5.7. Puolivälierät 1-8, sijoitusottelut 9-16, 17-20
6.7. Välierät 1-4, sijoitusottelut 5-8, 9-12, 13-16, 17-20
7.7. Loppuottelu, pronssiottelu, sijoitusottelut 5-6, 7-8, 9-10, 11-12, 13-14, 15-16.
MM-kisojen nettisivut:
http://www.fivb.org/EN/volleyball/competitions/U19/2013/
Twitter: @kimmo_nurminen
Vastaa