B-tyttöjen vuoden 2014 Suomen Mestaruus ratkaistaan 12.-13.4.2014 LP Viestin järjestämässä turnauksessa Salossa. Pelipaikkana on Salohalli, osoite Pormestarikatu 5, 24100 Salo (kartalla)
Euran Raiku ennakkosuosikkina – haastajia Nurmon Jymy ja Raision Loimu – musta hevonen Ylöjärven Ryhti
Lentopallon B-tyttöjen Suomen mestaruutta lähti kauden alussa tavoittelemaan 80 eri joukkuetta – nyt joukko on tiivistynyt 12 parhaaseen, jotka lauantaina ja sunnuntaina ratkaisevat mitalien kohtalon Salohallissa. B-tytöillä tarkoitetaan vuonna 1997 tai sen jälkeen syntyneitä pelaajia.
Lopputurnaukseen osallistuvista joukkueista on keski-iältään nuorin Raision Loimu Apassit, 14,7 vuotta. Vanhimmat joukkueet ovat Nurmon Jymy ja Koijärven Kunto, niiden keski-ikä on 16,0 vuotta.
Pisimmällä joukkueella lopputurnaukseen osallistuu Koijärven Kunto, keskipituus 175,1 cm.
Turnauksen 12 joukkuetta on jaettu neljään alkulohkoon, joissa pelataan yksinkertainen alkusarja lauantain aamupäivän aikana. Lohkojen voittajat menevät suoraan iltapäivän lopun puolivälieriin, muut pelaavat niitä ennen ristikkäisotteluita (neljännesvälieriä) niin, että myös lohkojen kolmosilla on vielä mahdollisuus jatkaa aina finaaliin saakka.
Välierien ja muiden sijoitusotteluiden aika on sunnuntaina aamupäivällä ja lopulliset sijoitusottelut pelataan sunnuntaina iltapäivällä: pronssiottelu alkaa klo 13.30 ja turnauksen loppuottelu Salohallin isolla areenalla klo 15.30. Samalla areenalla, jolla LP Viesti viime lauantaina voitti kuudennen naisten lentopallon Suomen mestaruuden – ja vieläpä peräkkäin. LP Viesti toimii nyt B-tyttöjen turnauksen järjestäjänä.
Otteluohjelmat ja tulospalvelu löytyvät alta.
Tietoja turnauksesta loppuviikolla myös LP Viestin nettisivuilta, www.lpviesti.fi.
Terveisin
LP Viesti / tiedotus
* ehdoton ennakkosuosikki Euran Raiku B97
- voitti B-tyttöjen aluemestaruuden Salossa 9.3.2014 (voitti finaalissa Salon Viestin 2–0)
- kirkkaimpana tähtenä naisten maajoukkuekutsun saanut, iskuvoimainen hakkuri Piia Korhonen
- muita tähtipelaajia ovat LiigaEuran yleispelaajat Enni Lamminen ja Sanna Ala-Kulju
* haastajia
Nurmon Jymy
- viimeisen pooliturnauksen eli A-välierän voittaja
- peli perustuu hyvään joukkuepeliin ja kovaan taisteluun puolustuspelissä
- hyvä passari Julia Niemi ja yleispelaaja Sandra Hautala
- joukkuehenki vaikuttaa erinomaiselta ja joukkueen itseluottamus on A-välierän piikkipaikan johdosta varmasti huipussaan
Raision Loimu Apassit
- nuori, mutta laadukas ryhmä
- erinomainen passari Veda Mansikkaviita, hyvä libero Iina Niemelä
- hyvin yhteenpelaava ryhmä ja voittamisen kulttuuri jo usealta vuodelta
- ”Rohkea ja railakas peliote tuo virheitä ja aaltoliikettä, mutta vastaavasti näyttäviä onnistumisia. Joukkue on erittäin urheilullinen ja fyysinen.”
* musta hevonen
Ylöjärven Ryhti
- liigapelaajat, yleispelaaja Jessica Kosonen ja keskipelaaja Daniela Öhman syömähampaita
- ”Hurmoksella joukkue voi päästä pitkälle”
Turnauksen aikataulu
Lauantaina 12.4.2014
klo/tapahtuma
8.30 tekninen kokous
9.00 avajaiset
10.00 ottelut alkavat
Sunnuntaina 13.4.2014
klo/tapahtuma
9.00 ottelut alkavat
13.30 sijoitusottelut 3-4 ja 5-6 (pronssimitalien jako)
15.30 loppuottelu (iso kenttä)
17.00 palkintojen jako
Lohko A
NJ 1 = Nurmon Jymy 1 = Nurmo
Kataja Kärpät = Maskun Kataja Kärpät = Masku
KoiKu = Koijärven Kunto = Koijärvi
Lohko B
Apassit = Raision Loimu juniorit Apassit = Loimu
JyLe = JyväsLentis, Jyväskylä = JyväsLentis
YlöR = Ylöjärven Ryhti = Ylöjärvi
Lohko C
Viesti = Salon Viesti = Viesti
LaihLu 1 = Laihian Luja = Laihia
Ajo = Savonlinnan Ajo = Savonlinna
Lohko D
LeKi97 = Lempäälän Kisa 97 = Lempäälä
EuRaB97 = Euran Raiku B97 = Raiku
Puma 1 = Puma-Volley 1, Helsinki = PuMa-Volley
Pelaajaluettelot
Livestream
Josta voi valita kulloisenkin livepelin tai katsoa jo pelatun ottelun. Yksityiskohdat varmistuvat perjantai-iltana.
Vastaa