Minisäännöt kaudella 2015-2016

MINI-IKÄISTEN SÄÄNNÖT 2015-16

Sisällysluettelo

1. Pelin tarkoitus
2. Pelikenttä ja välineet
3. Pelin kulku
4. Edustusoikeus
5. Sääntöhelpotukset E-nuorten Tiikerisarjaan
6. Pelisäännöt
7. F-ikäisten säännöt

8. Huomioitavia kohtia nuorten sarjamääräyksistä

 

Mini-ikäisten säännöt täydentävät Nuorten sarjamääräyksiä (https://junnulentis.fi/2015/06/03/nuorten-sarjamaaraykset-2015-2016/). Mini-ikäisillä tarkoitetaan D-, E- ja F-ikäisiä. F-ikäiset pelaavat toimintapäivillä, joiden aikana pelien lisäksi joukkueet osallistuvat myös temppuratoihin. Temppuratojen toteuttamiseen turnausjärjestäjällä tulee olla Taitomerkki 1 –kansio käytössä.

1. PELIN TARKOITUS

Lentopallo on joukkuepeli, jota pelaa kaksi joukkuetta verkon kahtia jakamalla pelikentällä. Peliajatus on, että kumpikin joukkue lyö pallon sääntöjen mukaisesti verkon yli yrittäen saada sen koskettamaan vastustajan kenttää sekä estää palloa koskettamasta omaa kenttää.

2. PELIKENTTÄ JA VÄLINEET

2.1 Pelikenttä

D- ja E-ikäisten pelikentän pituus on 13,4 m ja leveys 6,1 m (sulkapallokenttä nelinpelirajoin). Iskurajan etäisyys on 2 – 2,2 m keskilinjasta. Pelikenttää rajoittavat 5 cm:n levyiset rajat. Myös keski- ja iskurajat ovat 5 cm:n levyiset.Pelikenttä
Kuva 1.  Pelikentän mitat D- (4vs4) ja E-ikäisillä.

 

2.2 Verkon korkeus

D-pojat ja tytöt (jos pelataan 6vs6- peliä) 215 cm

D-pojat ja tytöt (4vs4) 210 cm

E-pojat ja tytöt 200 cm

2.3 Pelipallo

Ottelun erotuomari valitsee pelipallon sääntöjen mukaisista virallisista pelipalloista. D- ja E-nuorten virallisena pelipallona käytetään alla mainittuja Liiton hyväksymiä pelipalloja.

Mikasa 209 tai MVA 400(JPN), Molten minipalloa (JPN), Gala BV 4051 S ja BV 4091 L (CZE)
Rucanor VB 7500, (ympärysmitta 62-64 cm, paino 240-260 g, paine 0,30 – 0,325 kg/cm2).

Palaa sisällysluetteloon

3. PELIN KULKU

3.1 D-nuoret

Joukkueet voivat olla tyttö-, poika- tai sekajoukkueita. Mikäli sekajoukkueille ei ole omaa sarjaa, pelaavat sekajoukkueet aina poikien sarjassa. (Sekajoukkueessa tulee kentällä olla koko ajan sekä tyttö- että poikapelaajan) Joukkueeseen kuuluu vähintään 4 pelaajaa.

Kentällä on kerrallaan neljä pelaajaa. Pelipaikoilla II, III ja IV olevat pelaajat ovat etupelaajia ja voivat suorittaa hyökkäyslyönnin verkon yläpuolelta verkolla. Pelipaikalla I oleva pelaaja on takapelaaja ja hän ei voi hyökätä etukentältä verkkopinnan yläpuolelta.

Aloituksenvaihdon tapahtuessa suoritetaan kiertovaihto siten, että I paikan pelaaja poistuu kentältä, II paikan pelaaja siirtyy I paikalle, III paikan pelaaja siirtyy II paikalle ja IV paikan pelaaja III paikalle. Pelaaja numero 5 tulee vaihdosta IV paikalle. Seuraavan aloituksenvaihdon tapahtuessa suoritetaan kiertovaihto kuten edellä ja pelaaja numero 6 tulee vaihdosta IV paikalle seuraavaksi pelaaja numero 7 jne. Mikäli joukkueeseen kuuluu pelaajia 5 tai enemmän, tulee joukkueen käyttää kiertovaihtoa. Kiertovaihdolla tarkoitetaan pelaajien säännöllistä kiertämistä myös kentän ulkopuolisten pelaajien osalta.

Mikäli joukkueeseen kuuluu vähintään 6 pelaajaa, tulee joukkueen valmentajan ilmoittaa ennen jokaisen erän alkua käyttääkö joukkue 5 vai useamman pelaajan kiertovaihtoa. Joukkueelle sallitaan 4 pelaajavaihtoa / erä. Saman pelaajan saa vaihtaa vain kerran kentälle ja sieltä pois. Kiertovaihdossa kentän ulkopuolella olevaa pelaajaa ei voi vaihtaa kentälle. Käytännössä neljällä pelaaminen on siis mahdollista vain, jos joukkueella ei ole turnauksessa mukana kuin neljä pelaajaa.

Joukkue tarkoittaa kaikkia turnauksessa mukana olevia pelaajia. Valmentaja/joukkueenjohtaja toimittaa joukkueen nimilistan turnausjärjestäjälle teknisessä palaverissa. Jokaisen nimetyn pelaajan tulee saada turnauksessa peliaikaa.

Loukkaantumis- tai sairastapauksissa joukkue voi pelata poikkeuksellisesti yhden pelaajan vajauksella turnauksen loppuun. Turnaus kuitenkin pitää aloittaa vähintään täydellä pelaajamäärällä.

D-kierto
Kuva 2.  D-ikäisten (4vs4) kiertovaihto ja pelaajien sijoittuminen kentällä

3.2 E- Nuoret

Joukkueet voivat olla tyttö-, poika- tai sekajoukkueita. Mikäli sekajoukkueille ei ole omaa sarjaa, pelaavat sekajoukkueet aina poikien sarjassa. (Sekajoukkueessa tulee kentällä olla koko ajan sekä tyttö- että poikapelaajan) Joukkueeseen kuuluu vähintään 3 pelaajaa. Kaikki pelaajat voivat hyökätä verkolta.

UUDISTUS: E-nuorissa toteutetaan kaudella 2015–16 uudistettua aloitussyöttösääntöä, mikä on tuttu esim. tenniksen tie break – peleistä:

  • Peliä ennen arvotaan ensimmäisen erän ensimmäisen pallon aloittava joukkue
  • Ensimmäiseksi aloittavasta joukkueesta (Joukkue A) 2- paikalla oleva pelaaja aloitussyöttää ensimmäisen pisteen.
  • Yhden pelatun pisteen jälkeen aloitussyöttövuoro siirtyy toiselle joukkueelle (Joukkue B) riippumatta siitä kumpi voitti pisteen. Joukkue B tekee kiertovaihdon heti ensimmäisen pelatun pisteen jälkeen. Joukkueen B sama pelaaja aloitussyöttää toisen ja kolmannen pisteen (riippumatta siitä kumpi joukkue voittaa pisteet).
  • Kolmannen pelatun pisteen jälkeen aloitussyöttövuoro siirtyy taas Joukkueelle A, joka tekee kiertovaihdon ennen neljännen pisteen aloittamista. Joukkueen A sama pelaaja aloitussyöttää kaksi seuraavaa pistettä (riippumatta kumpi joukkue voittaa pisteet)
  • Samalla tavalla erän loppuun, eli aina kahden pelatun pisteen jälkeen aloitussyöttövuoro vaihtuu toiselle joukkueelle, joka tekee kiertovaihdon ennen syöttövuoronsa aloittamista.
  • Toisen erän aloitussyötöt aloittaa Joukkue B ja kolmanteen erään arvotaan aloittava joukkue. Kolmannessa erässä aloitussyöttösääntö toimii samoin kuin kahdessa ensimmäisessä erässä.

Kentällä on kerrallaan kolme pelaajaa. Kiertovaihto suoritetaan siten, että II paikan pelaaja poistuu kentältä, III paikan pelaaja siirtyy II paikalle (aloitussyöttämään), IV paikan pelaaja siirtyy III paikalle (katso kuva alla). Pelaaja numero 5 tulee vaihdosta IV paikalle. Seuraavan aloituksenvaihdon tapahtuessa suoritetaan kiertovaihto kuten edellä ja pelaaja numero 6 tulee vaihdosta IV paikalle seuraavaksi pelaaja numero 7 jne. Mikäli joukkueeseen kuuluu pelaajia 4 tai enemmän, tulee joukkueen käyttää kiertovaihtoa. Kiertovaihdolla tarkoitetaan pelaajien säännöllistä kiertämistä myös kentän ulkopuolisten pelaajien osalta.

Mikäli joukkueeseen kuuluu vähintään 5 pelaajaa, tulee joukkueen valmentajan ilmoittaa ennen jokaisen erän alkua käyttääkö joukkue 4 vai useamman pelaajan kiertovaihtoa. Joukkueelle sallitaan 4 pelaajavaihtoa / erä. Saman pelaajan saa vaihtaa vain kerran kentälle ja sieltä pois. Kiertovaihdossa kentän ulkopuolella olevaa pelaajaa ei voi vaihtaa kentälle. Käytännössä kolmella pelaaminen on siis mahdollista vain, jos joukkueella ei ole turnauksessa mukana kuin kolme pelaajaa.

Joukkue tarkoittaa kaikkia turnauksessa mukana olevia pelaajia. Valmentaja/joukkueenjohtaja toimittaa joukkueen nimilistan turnausjärjestäjälle teknisessä palaverissa. Jokaisen nimetyn pelaajan tulee saada turnauksessa peliaikaa.

Loukkaantumis- tai sairastapauksissa joukkue voi pelata poikkeuksellisesti yhden pelaajan vajauksella turnauksen loppuun. Turnaus kuitenkin pitää aloittaa vähintään täydellä pelaajamäärällä.

E-kierto
Kuva 3.  E-ikäisten kiertovaihto ja pelaajien sijoittuminen kentällä

3.3 Pistelasku

Ottelut pelataan kahden voittoerän peleinä 25 pisteeseen juoksevalla pistelaskulla. Erävoittojen ollessa tasan 1-1 pelataan kolmas erä 15 pisteeseen. Erävoittoon vaaditaan 2 pisteen ero ilman pistekattoa.

3.4 Aloitus ja aloituksen vastaanotto

D- ja E-nuoret

Pakollinen ala-aloitus (hartialinjan alapuolelta tapahtuva aloitus). Aloituksen vastaanottona on pakollinen hihavastaanotto. Hihavastaanotto tarkoittaa kahden käden hihalyöntiä tai 1- tai 2-käden tiikeriä tai kierähdystä.

Aloitussyöttö tapahtuu koko kentän takarajan levyiseltä aloitusalueelta. Käsialoitus on sallittu. D-junioreissa aloitussyöttöjen määrää ei ole rajattu. E-junioreissa on käytössä tenniksen tie break – peleistä tuttu syöttösääntö, jonka tarkempi kuvaus löytyy kohdasta 3.2.

3.5. Sijoittuminen aloituksen vastaanotossa

D-nuoret

Aloituksen vastaanotossa täytyy I paikan takapelaajan olla kaikkien kolmen etupelaajan takapuolella. Myös kaikkien etupelaajien II paikan, III paikan ja IV paikan pelaajien tulee sijoittua verkon suuntaisesti oikeaan järjestykseen siten, että II paikan pelaajan tulee olla III paikan pelaajan oikealla puolella lähempänä oikeaa sivurajaa ja vastaavasti III paikan pelaajan tulee olla IV paikan pelaajan oikealla puolella. (kuva 2)

E-nuoret

Pelaajien II-, III- ja IV- paikalla tulee sijoittua verkon suuntaisesti oikeaan järjestykseen siten, että II paikan pelaajan tulee olla III paikan pelaajan oikealla puolella lähempänä oikeaa sivurajaa ja vastaavasti III paikan pelaajan tulee olla IV paikan pelaajan oikealla puolella (kuva 3)

3.6 Tuomitsemislinja

D-, E- ja F-nuorten sarjoissa keskirajan ylittäminen jalkaterällä on virhe, mutta vastapuolen kentän koskeminen millä tahansa muulla ruumiinosalla ei ole virhe. Jalka saa siis olla viivan päällä, mutta ei yhtään viivan yli. Mihin tahansa verkon osaan koskeminen antennien välisellä alueella on virhe kaudella 2015-16.

Keskiraja

4. EDUSTUSOIKEUS

D-, E- ja F-nuorten edustusoikeus on siinä seurassa, jota pelaaja on edustanut kunkin sarjakauden ensimmäisessä ottelussa. D-, E- ja F-nuorille voidaan, noudattaen soveltuvin osin Liiton Kilpailusääntöjen 23 § vahvistettuja perusteita, myöntää seurasiirto kesken mestaruuskilpailujen kilpailusäännöissä määrätyistä määräajoista riippumatta.

Palaa sisällysluetteloon

5. SÄÄNTÖHELPOTUKSET E-NUORTEN TIIKERI-SARJAAN

5.1 Aloitusta ja hyökkäystä vastaanottavalle joukkueelle sallitaan yksi koppi joukkueen toisessa kosketuksessa. Kopin jälkeen jatkuu suoritus viivyttelemättä sormi- tai hihalyönnillä.

5.2 Kopin jälkeen saa pallon kanssa kääntyä, liikkuminen on kielletty

5.3 Kaatuminen suorituksen aikana on sallittu, mutta pallo ei saa osua maahan. Suorituksen tulee jatkua välittömästi ylösnousun jälkeen.

5.4 Pallo ei saa mennä verkon yli kopin jälkeisenä suorituksena

5.5 Aloitusraja on 4,5 metriä keskilinjasta.

6. PELISÄÄNNÖT

Kaikkien sarjoihin ilmoittautuneiden mini-joukkueiden tulee palauttaa joukkuekohtaiset Urheilun pelisäännöt 30.11.2015 mennessä Nuoren Suomen nettilomakkeella tässä osoitteessa. Kevään tiikerisarjoihin ilmoittautuvien uusien joukkueiden tulee palauttaa pelisäännöt 28.2.2016 mennessä.
Palaa sisällysluetteloon

7. F-IKÄISTEN SÄÄNNÖT, PARIPELI (2vs2)

7.1 Pelikenttä ja -välineet

Pelikentän pituus on 12 – 13,4 m ja leveys 6 – 6,1 m. Aloitusrajan etäisyys on 2 – 2,2 m keskilinjasta. Pelikenttää rajoittavat 5 cm:n levyiset rajat. Pelikenttänä toimii hyvin sulkapallokenttä nelinpelirajoin (13,4 m x 6,1 m). Verkon korkeus on 180 cm. Kentän takakulmiin voidaan laittaa kartiot helpottamaan vuoroaan odottavien pelaajien kentän hahmottamista.

F-kenttä
Kuva 4.  Pelikentän mitat F-ikäisillä.

Pelivälineenä on Mikasa SKV5 tai Minivolley-Special pehmopallo

7.2 Peliajatus

Peli pelataan 2vs2. Peliajatuksena on saada pallo verkon yli vastustajan kenttään ja estää palloa putoamasta omaan kenttään. Jokaisesta voitetusta pallosta tulee piste. F-ikäisissä pelataan kaksi erää 15 pisteeseen (pistekatto) ilman kolmatta erää.

Pelaajan verkkoon koskeminen antennien välisellä alueella on virhe. Pallo saa osua verkkoon.

7.3 Pallokosketukset

Joukkueen on aina pakko käyttää 2 – 3 kosketusta, joista 1. ja/tai 2. voi olla koppi. Koppi = pallon kiinniotto, josta suoritus jatkuu välittömästi ylä- tai alakautta heittona tai omasta heitosta suoritettuna sormi- tai hihalyöntinä pelikaverille. Mikäli pallo otetaan kopiksi aivan keskirajan tuntumassa, pelaaja voi ottaa yhden askeleen kentälle päin, ja jatkaa sen jälkeen suoritustansa.

Hyökkäyslyönti on vapaa (myös iskulyönti on sallittu), kunhan se ei ole koppiavusteinen. Jos pelaaja laittaa koppiavusteisen sormi-, hiha- tai iskulyönnin toiselle puolelle verkkoa suoraan, niin vastapuoli saa tästä pisteen.

7.4 Aloitus

Aloitus annetaan aloitusrajan takaa vartalon etupuolelta suoritettavana kahden käden alakautta heittona tai ala-aloituksena. Aloituksen suorittaa aina se pelaaja, joka jää kentälle pidempään kentällä olleen poistuttua kiertovaihtoon.

UUDISTUS:

– Kaudella 2015-16 F-ikäisissä joukkueet aloittavat vuorotellen (riippumatta siitä kumpi joukkue voittaa pisteen).

– Ennen peliä arvotaan ensimmäisen erän aloittava joukkue (toinen joukkue aloittaa toisen erän)

– Joukkue tekee kiertovaihdon vain siinä vaiheessa, kun aloitusvuoro tulee ko. joukkueelle (paitsi tietenkin ennen erän ensimmäistä palloa). Eli vastaanottoon valmistautuva joukkue ei enää tee kiertovaihtoa, kuten aikaisempina vuosina.

7.5 Pelaajien määrä ja sijoittuminen kentällä

Pelaajista kaksi on yhtä aikaa kentällä ja loput odottavat vuoroaan jonossa kentän ulkopuolella. Pelaajat voivat sijoittua kentälle vapaasti joko rinnakkain tai peräkkäin. Joukkueeseen kuuluu vähintään 3 pelaajaa. Kuudella pelaajalla voi muodostaa kaksi joukkuetta.

7.6 Kierto ja kentältä poistuminen

Pallot pelataan loppuun asti. Se joukkue kumpi syöttää seuraavaksi suorittaa kiertovaihdon ja edellisen pallon syöttänyt joukkue ei tee kiertovaihtoa. Pidempään kentällä ollut pelaaja lähtee pois ja uusi pelaaja tulee tilalle (kuva 5). Erän ensimmäistä kiertovaihtoa tehtäessä joukkue itse sopii, kumpi pelaajista tulee pois kentältä. Tämän jälkeen pelaajien kiertojärjestys säilyy samana koko erän ajan. Kun joukkueelle tulee syöttövuoro, on aloitusvuoro pelaajalla, joka jää kentälle toisen pelaajan mennessä kiertovaihtoon.

F-kierto
Kuva 5. F-ikäisten kiertovaihto ja pelaajien sijoittuminen kentällä

Palaa sisällysluetteloon

8. HUOMIOITAVIA KOHTIA NUORTEN SARJAMÄÄRÄYKSISTÄ

(Nuorten sarjamääräysten kohta 7.3 Ottelujen ajankohdat)

C…F-ikäisten turnauksia voi järjestää myös sunnuntaisin, mikäli kaikkien osallistujien matka turnauspaikalle on alle 200 km ja koko turnaus päättyy viimeistään klo 18.00.

(Nuorten sarjamääräysten kohta 12.1 Edustusoikeus)

D-, E- ja F-ikäluokkien edustusoikeus on siinä seurassa, jota pelaaja on edustanut kunkin sarjakauden ensimmäisessä ottelussa ks. minilentopallosäännöt.

Pelaaja voi osallistua useampien ikäryhmien joukkueisiin. Sarjan järjestäjän ei tarvitse kuitenkaan tämän kaltaisten joukkueiden etujen antaa haitata sarjan järjestelyjä. Kilpailusääntöjen mukaisesti tytöt voivat osallistua poikien sarjoihin omien ikäluokkien ja muiden edustusoikeussääntöjen mukaisesti.

(Nuorten sarjamääräysten kohta 12.2 Seuran sisäiset pelaajasiirrot)

Seura, jolla pelaa samassa ikäluokassa kaksi tai useampia joukkueita, voi vaihtaa mini-ikäisissä koko kauden ajan jokaisesta joukkueesta kaksi pelaajaa jokaisen turnauksen jälkeen (pelaaja ei voi pelata kahdessa joukkueessa saman sarjakierroksen turnauksessa, vaikka ne pelattaisiin eri päivinä). Tämä tarkoittaa sitä, että joukkueessa voi pelata korkeintaan kaksi uutta pelaajaa ja joukkueesta voi siirtyä muihin joukkueisiin korkeintaan kaksi pelaajaa seuraavan kierroksen turnaukseen.

(Nuorten sarjamääräysten kohta 13.1 Yli-ikäiset pelaajat)

Yli-ikäisten käyttö on tarkoitettu auttamaan pieniä joukkueita saamaan sarjaan joukkue aikaiseksi. Kauden alkaessa syksyllä joukkueen ei tarvitse ilmoittaa käyttävänsä yli-ikäispelaajia, vaan syyskauden turnausten teknisissä palavereissa joukkue ilmoittaa käyttävänsä yli-ikäispelaajia. Joukkue voi ottaa yli-ikäisen mukaan joukkueeseen myös kesken sarjakauden. Yli-ikäispelaaja ei voi olla kaksoisedustusjuniori.

Yli-ikäisten pelaajien määrä on ottelukohtainen kaikissa ikäluokissa, eli joukkueella voi olla turnauksessa mukana useitakin yli-ikäispelaajia, mutta ottelun pöytäkirjaan saa nimetä D- ja E-ikäisissä ainoastaan yhden yli-ikäisen pelaajan. ainoastaan sen verran mitä Nuorten sarjamääräysten kohta 13.2. kertoo.

D- ja E-ikäisissä yli-ikäinen voi pelata muuten normaalisti koko kauden, mutta aluemestaruussarjojen lopputurnauksiin osallistumisoikeutta yli-ikäisen käyttöön haetaan kyseiseltä alueelta kyseisen alueen sarjahoitajalta, joka yhdessä alueen kilpailuryhmän kanssa päättää luvista.

F-ikäisissä yli-ikäispelaajan käytön mahdollisuutta voi kysyä oman alueen aluepäälliköltä.

(Nuorten sarjamääräysten kohta 13.2 Yli-ikäisten pelaajien määrä)

  • E- ja D-ikäluokissa joukkueessa voi pelata yksi (1) yhden vuoden yli-ikäinen pelaaja kohdassa 13.1. kerrotuin poikkeuksin.

Palaa sisällysluetteloon

 

Avainsanat: ,

Kategoriat: 2015-2016, D-pojat, D-tytöt, E-pojat, E-tytöt, F-pojat, F-tytöt, Mini-ikäiset, Minisäännöt

Tilaa

Uusimmat jutut RSS:llä

Ei kommentteja.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: