Huhtikuun lopussa pelataan Kuortaneella SM-finaalit välieristä selvinneiden 16 joukkueen voimin. Otteluita pelataan yhteensä 48 kappaletta ja kultamitalijoukkue selviää sunnuntaina 16:00 alkavassa ottelussa.Lauantaina pelataan neljä neljän joukkueen alkulohkoa. Sunnuntaina pelataan puolivälierät, välierät ja kaikki sijoitusottelut.
Joukkuetiedot
Bulletin4:sta löytyy tiensä finaaleihin raivanneiden joukkueiden tiedot ja valokuvat. Bulletinista löytyy tietoa mm. aikaisemmista finaalijoukkueista ja miten joukkueet ovat sarjassa pelanneet tällä kaudella.
SM-finaalit C-tytöt 2016 Bulletin4 (joukkuetiedot)
Tulospalvelu ja tilastot
Tulospalvelu toimii turnauksen aikana nonstoppina eli tulokset päivitetään sitä mukaa, kun ottelut päättyvät ja tulospalvelu hoidetaan kauden aikana tutuksi tulleella palvelulla (Torneopal). Finaaleissa tehdään myös tuttuun tapaan ottelutilastointi. Tilastointi on yksinkertaistaa plusmiinus tilastoa eli pisteeseen päättynyt suoritus tilastoidaan. Myös vastaanotto tilastoidaan. Tilastot päivitetään samalla tavalla aina ottelun jälkeen.
Tulospalvelu
Tilastot
C-tyttöjen kausi 2015-2016
Kaudella on pelattu viimeisten kausien tapaan syksystä lähtien valtakunnallista sarjaa. Sarjassa on pelannut kaiken kaikkiaan 123 joukkuetta, jotka selvittivät ensin tasonmittausturnauksessa paikkansa lopulliseen sarjakaavioon. SM-sarjaa on pelattu kolmessa poolissa (yhteensä 13 joukkuetta), 1-sarjaa kolmessa lohkossa kuudessa poolissa ja 2-sarjaa kuudessa lohkossa 21 poolissa. Viimeisessä poolivaiheessa A-poolissa pelanneet kolme parasta ja B-poolin paras joukkue varmistivat paikkansa finaaliin jo tässä vaiheessa ja pelasivat oman A-välieränsä paikoistaan finaalilohkoissa. Kuuteen muuhun välierään pääsi yhteensä 12 joukkuetta, joista 12 pelasi itsensä finaaleihin.
Kuudennelta poolikierrokselta 13.2. neljä joukkuetta varmisti suorat finaalipaikat ja nämä joukkueet olivat:
- Littoisten Työväen Urheilijat C1
- Raahe Power, Saloinen
- Salon Viesti R
- Loimaan Jankko
Muista pelatuista välieristä 2.4. taistelivat viimeiset kaksitoista paikkaa seuraavat joukkueet:
- Blues Volley, Järvenpää
- Sammalan Lentopallo SubaruXV, Sastamala
- Ylöjärven Ryhti C01
- Savonlinnan Ajo
- Liedon Parma Ator
- Someron Pallo
- JyväsLentis, Jyväskylä
- Kauhavan Wisa
- Nurmon Jymy 01
- Korpilahden Pyrintö
- Ploki Pihtipudas
- Maskun Kataja Leopardit
Kauden poolikierrokset ja joukkueiden sijoittumiset eri kierroksilla löytyvät C-tyttöjen sarjakaaviosta.
Finaalitapahtuma
Turnaus pelataan Kuortaneella tyttöjen osalta kolmessa eri hallissa eli Kuortane-hallissa (kenttä 3), Palloiluhallissa (kenttä 4) ja LP-Areenalla (kentät 5 ja 6). Molemmat mitaliottelut sunnuntaina pelataan Kuortane-hallissa.
Livelähetykset ja videot
Osa tyttöjen otteluista näytetään myös livenä yhdellä kameralla YouTuben kautta. Livekuvaa näytetään koko turnauksen ajan Kuortanehallin kentältä kolme olettaen, että nettiyhteydet toimivat moitteettomasti.
Vastaa