3Huhtikuun lopussa pelataan Kuortaneella SM-finaalit välieristä selvinneiden 16 joukkueen voimin. Otteluita pelataan yhteensä 32 kappaletta ja kultamitalijoukkue selviää sunnuntaina 16:00 alkavassa ottelussa.
Lauantaina pelataan neljä neljän joukkueen alkulohkoa, neljännesvälieräottelut sekä puolivälierät. Sunnuntaina pelataan välierät ja kaikki sijoitusottelut.
Bulletin 3
Bulletin 4
Livelähetys kentältä 5
Livelähetys kentältä 3
Joukkuetiedot, tulospalvelu ja tilastot
Tulospalvelu toimii turnauksen aikana nonstoppina eli tulokset päivitetään sitä mukaa, kun ottelut päättyvät ja tulospalvelu hoidetaan kauden aikana tutuksi tulleella palvelulla. Finaaleissa tehdään myös tuttuun tapaan ottelutilastointi. Tilastointi on yksinkertaistaa plusmiinus tilastoa eli pisteeseen päättynyt suoritus tilastoidaan, myös vastaanotto tilastoidaan. Tilastot päivitetään aina ottelun jälkeen.
Tulospalvelu
Ottelukaavio
Joukkuetiedot ja tilastot
C-tyttöjen kausi 2016-2017
Kaudella on pelattu viimeisten kausien tapaan syksystä lähtien valtakunnallista sarjaa. Sarjassa on pelannut kaiken kaikkiaan 134 joukkuetta, jotka selvittivät ensin tasonmittausturnauksessa paikkansa lopulliseen sarjakaavioon. SM-sarjaa on pelattu kolmessa poolissa (yhteensä 13 joukkuetta), 1-sarjaa kahdessa lohkossa kuudessa poolissa ja 2-sarjaa kuudessa lohkossa 24 poolissa. Viimeisessä poolivaiheessa A-poolissa pelanneista joukkueista kolme parasta ja B-poolin paras joukkue varmistivat paikkansa finaaliin jo tässä vaiheessa. Nämä joukkueet pelasivat keskinäisen A-välierän ratkaisten paikkansa finaalien alkulohkoihin. B-G-välieriin pääsi yhteensä 24 joukkuetta, joista 12 pääsi finaaleihin.
Viidenneltä poolikierrokselta neljä joukkuetta varmisti suorat finaalipaikat
- Maskun Kataja Leopardit
- Salon Viesti Astrum
- Someron Pallo 1
- Ylöjärven Ryhti
Välieristä taistelivat viimeiset 12 paikkaa seuraavat joukkueet:
- Jalasjärven Jalas
- Kauhavan Wisa -02
- Kiuruveden Luomu-Wolley
- Korpilahden Pyrintö
- Kuortaneen Lentopallo
- Mikkelin Passarit P-White
- Nurmon Jymy 02
- Oriveden Ponnistus
- PuMa Volley Lion, Helsinki
- Savonlinnan Ajo
- Vilppulan Tähti C1
- Woman Volley 1, Rovaniemi
Kauden poolikierrokset ja joukkueiden sijoittumiset eri kierroksilla löytyvät C-tyttöjen sarjakaaviosta.
Finaalitapahtuma
Turnaus pelataan Kuortaneella poikien osalta kahdessa eri hallissa eli Kuortane-hallissa (kentät 1 ja 2) ja Palloiluhallissa (kenttä 4). Molemmat mitaliottelut sunnuntaina pelataan Kuortane-hallissa.
Livelähetykset ja videot
Osa tyttöjen otteluista näytetään myös livenä yhdellä kameralla YouTuben kautta. Livekuvaa näytetään koko turnauksen ajan kentältä kolme (Kuortane-halli) olettaen, että nettiyhteydet toimivat moitteettomasti.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.