Suomelle huikea voitto Ranskasta poikien EM-kisoissa

Belgrad, Serbia – Suomi jatkaa huikeaa tahtia lentopallon alle 19-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Belgradissa. Suomi otti jo toisen upean voiton kukistamalla Ranskan kylmäpäisellä pelillä 3-1 (25-19, 19-25, 25-13, 25-21). Kisojen avausottelussa perjantaina Suomi kaatoi jo isäntäjoukkue Serbian.

Suomella on nyt kolmesta ottelusta kaksi voittoa ja kaksi ottelua on jäljellä Bulgariaa ja Turkkia vastaan. Ranskaa pidettiin yhtenä lohkon kovimmista joukkueista.

– Yhdellä sanalla tämän ottelun ratkaisi psyyke. Kaikki mitä sen eteen on tehty Kuortaneella valmennuskeskuksessa, on se iso asia. Kyse on siitä, että täytyy haluta parasta ja tällaiset voitot sitä ruokkii. Todella kylmähermoista pelaamista pojilta, Suomen päävalmentaja Pertti Honkanen kehuu.

– Olen äärettömän tyytyväinen. Ei voi muuta sanoa kuin, että pojat pelasivat helkutin hyvin, koko joukkueena onnistuttiin. Ei ollut yhtään heikkoa lenkkiä. Ranskalaiset tekivät virheitä selvästi enemmän kuin me.

Yleispelaaja Lauri Jylhä onnistui pelissä erinomaisesti tehden 15 pistettä, joista hyökkäyksillä yhdeksän, torjunnoilla neljä ja ässäsyötöillä kaksi. Jylhä oli valmentajan kanssa samaa mieltä, että peli meni koko joukkueelta hyvin.

– Noudatettiin taktiikkaa ja puolustettiin hyvin ja jatkopallot hyökättiin myös tehokkaasti. Ranskan taktiikka oli meillä hyvin tiedossa ja he pelasivat sillä lailla kun ennakoitiin, Jylhä toteaa.

Suomalaispelaajien rauhallisuus kentällä on aivan uskomatonta. Mikään ei pistä punttia tutisemaan.

– Me ei jäädä miettimään palloja vaan jatketaan eteenpäin seuraavaan palloon. Tulin itse tänne pelaamaan pelin kerrallaan ja todella hyvin on mennyt kun on jo kaksi voittoa.

Suomen aloituksessa Ranskaa vastaan passarina pelasi Jonne Väisänen, hakkurina Antti Ropponen, keskitorjujina Samuli Kaislasalo ja Karri Kutinlahti, yleispelaajina Sakari Mäkinen ja Jylhä sekä liberona Aleksi Mutka.

Suomi aloitti pelin vahvasti vieden ensimmäistä erää mukavalla hallinnalla ja pakotti Ranskan aikalisään jo tilanteessa 13-9. Erä pysyi Suomen hallinnassa ja loppu sujui jopa helpon näköisesti Ranskan tehdessä virheitä yksi toisensa jälkeen. Selkeä erä Suomelle 25-19. Ropponen teki upeasti seitsemän pistettä. Suomi otti neljä torjuntapistettä, Ranska vain yhden.

Toinen erä alkoi tasaisemmin ja pikku hiljaa Ranska otti hyvillä torjunnoilla hallinnan kasvattaen kaulaa Suomeen piste pisteeltä loppulukemiin 25-19. Ranska kahmi kaikkiaan viisi torjuntaa, kun Suomi sai vain yhden. Mäkinen teki neljä pistettä tähän erään.

Suomi räväytti kolmanteen erän todella vahvan alun ja otti 4-0-johdon ja jatkoi siitä 8-2, 12-5, 16-8, 20-11 ja 25-13. Ranska murskattiin täydellisesti. Suomen syöttöpeli oli todella vahvaa ja sillä saatiin Ranskan peli aivan sekaisin. Suomi iski neljä ässää ja otti neljä torjuntaa. Jylhälle tämä oli upea erä kuudella pisteellä.

Neljännen erän 3-3-tilanteesta Suomi rynnisti 7-3-johtoon, mutta Ranska tuli takaa tasoihin 10-10. Suomen peli alkoi taas kulkea ja luvut valotaululla rupesivat näyttämään todella iloisilta: 17-13, 20-14 ja lopulta 25-21.

Suomella on maanantaina välipäivä. Tiistaina Suomi kohtaa Turkin ja keskiviikkona alkulohkon viimeisessä ottelussa Bulgarian. Lohkon kaksi parasta selviytyy välieriin ja kaksi seuraavaa otteluihin sijoista 5-8. Lohkon kahdella viimeisellä pelit päättyvät alkulohkoon. Kaikki sijoitusottelut pelataan Laktasissa, Bosnia-Hertsegovinassa.

Sunnuntain avausottelussa lohkoa johtava Venäjä otti jo kolmannen selkeän voittonsa EM-kisoissa lyömällä Bulgarian 3-0 (25-16, 25-18, 25-17).

Suomen pistemiehet
Antti Ropponen 16
Lauri Jylhä 15
Sakari Mäkinen 11
Samuli Kaislasalo 8
Jonne Väisänen 4
Karri Kutinlahti 3

Ottelun tilasto:
http://www.cev.lu/Competition-Area/MatchStatistics.aspx?ID=25203

EM-kisasivut:
http://www.cev.lu/Competition-Area/competition.aspx?ID=596&PID=1254

Avainsanat: , ,

Kategoriat: 2012-2013, EM-kisat, U20-pojat

Tilaa

Uusimmat jutut RSS:llä

Ei kommentteja.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: