B-poikien SM-finaalit Siilinjärvellä 27.-28.4.2013
Puijo Wolley Juniorit isännöi tulevana viikonloppuna 27.-28. huhtikuuta pelattavia B-poikien SM-finaaleja Siilinjärven Ahmon koululla. Kaikkiaan 12 joukkuetta on pelannut tiensä SM-sarjan välierien
Puijo Wolley Juniorit isännöi tulevana viikonloppuna 27.-28. huhtikuuta pelattavia B-poikien SM-finaaleja Siilinjärven Ahmon koululla. Kaikkiaan 12 joukkuetta on pelannut tiensä SM-sarjan välierien
Viikonloppuna pelattiin Kuortaneen Urheiluopistolla C-poikien ja C-tyttöjen SM-finaalit 24 joukkueen voimin. Finaalit pelattiin lauantaina ja sunnuntaina mitalien ratkettua sunnuntaina iltapäivällä. Turnauksessa pelattiin yhteensä 64 ottelua ennen kuin kultamitalistit saatiin loppujen lopuksi selville.
Laktasi, Bosnia-Hertsegovina – Suomi taisteli viisi erää hurjasti EM-pronssista, mutta taistelu ei aivan riittänyt mitaliin asti. Belgia käänsi ratkaisuerän itselleen ja vei pronssit lentopallon alle
Kisat ovat alkaneet suht odotusten mukaisesti ja välierien jälkeen ansaitut lohkoykkösten paikat pojissa pitivät pintansa hyvin lohkovaiheessa. Lohkoykkösiä olivat pojissa Oulun Kisko
Belgrad, Serbia – Suomen nuoret lentopalloilijat tekivät uskomattoman teon rynnimällä alle 19-vuotiaiden EM-kisojen välieriin Belgradissa pelatusta alkulohkosta.
Belgrad, Serbia – Suomi on vain yhden voiton päässä mitalipeleistä alle 19-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Belgradissa.
Belgrad, Serbia – Suomi jatkaa huikeaa tahtia lentopallon alle 19-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Belgradissa. Suomi otti jo toisen upean voiton kukistamalla Ranskan
Belgrad, Serbia – Venäjän pitkä ja ulottuva joukkue ei antanut Suomelle suuria mahdollisuuksia lentopallon alle 19-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Belgradissa.
Suomen pojat iskivät upean yllätyksen alle 19-vuotiaiden EM-kisojen avausottelussaan Belgradissa. Suomi kukisti isäntäjoukkue Serbian 3-1 (24-26, 25-20, 27-25, 26-24).
Belgrad, Serbia – Sakari Mäkisellä olisi ollut tällä viikolla kaksi mieluista lentopallotehtävää, joista vain toisen voi kuitenkin valita. Niinpä Mestaruusliigan pronssiottelut pelataan ilman Mäkistä ja
Belgrad, Serbia – Suomen poikien lentopallomaajoukkue pelaa peräti kolmantena vuonna peräkkäin EM-kisoissa. Tällä kertaa Suomi jahtaa voittoja Belgradissa
Kaikki lentopallon alle 19-vuotiaiden poikien EM-kisojen pelit nähdään internetissä. Suomen lohkon ottelut Belgradissa nähdään Serbian lentopalloliiton sivujen kautta. Laktasissa
Nuorten sarjajaos on päättänyt hakemusten perusteella myöntää finaalitapahtumat (20.4.2013) seuraaville paikkakunnille:
Nuorten sarjajaos on päättänyt hakemusten perusteella myöntää finaalitapahtumat seuraaville paikkakunnille: A-pojat.. Rovaniemi, Napapiirin Palloketut (ainoa hakija) A-tytöt.. Kuusamo, Kuusamon PalloKarhut (hakijat PaKa ja Salon Viesti)
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.